Artikkelit

Artikkelit

Verkkokurssi Business Finlandin rahoituksella?

Voisitko saada ulkopuolista rahoitusta verkkokurssi-ideasi toteuttamiseen?

Monet coachit ja valmentajat pohtivat tuotekehitystä etenkin näin koronavirusepidemian aikaan, kun kalenteri on tyhjillään, ja aikaa olisi käytettäväksi  johonkin liiketoimintaa edistävään. Ehkä sinäkin monien muiden lailla haaveilet oman verkkokurssiliiketoiminnan aloittamisesta, mutta teknologia- ja muut kustannukset ja työ hirvittävät? Kurssin sisällön tuottaminen maksaa usein ”vain” aikaa – mikä ei sekään ole ilmaista – mutta kustannuksia koituu väistämättä kurssialustan ja verkkokaupan rakentamisesta, mikäli haluat ylläpitää kursseja omalla WordPress-sivustollasi. Jos taas valitset kurssialustaksesi ulkopuolisen verkkopalvelun, joudut maksamaan jatkuvia kuukausimaksuja sen käytöstä. Tämä ei ole houkutteleva vaihtoehto, ellet ole jo työhön ryhtyessäsi aivan varma, että kurssisi myy heti niin paljon, että näitä kuukausimaksuja on järkevää maksaa. Kannattaa siis tutkia, olisiko kurssissasi ainesta innovaatioseteliprojektiksi!

Täyttääkö ideasi ja yrityksesi innovaatiosetelin myöntämisedellytykset?

Business Finland voi myöntää 4000 euron suuruisen innovaatiorahan mikro- ja pk-yrityksille sellaisen uuden tuotteen tai palvelun kehittämiseen, jolla on kansainvälistä potentiaalia. Omavastuuosuus on 1000 euroa. Innovaatioraha on käytettävä ulkopuolisen palvelun hankkimiseen ja syntyvä tuote voi olla vaikkapa uusi verkkokurssi. Rahoituksen saamiseksi on tärkeää, että kurssi on itsenäinen tuote, eikä esimerkiksi henkilökohtaista tai muuta valmennusta täydentävä palvelun osa. Rahoitusta ei myöskään myönnetä jo olemassa olevan kurssin jatkokehitystyöhön.

Kurssia ei tarvitse rakentaa suoraan kansainvälisille markkinoille, vaan usein innovaatioseteliprojekteissa luodaan suomenkielinen kurssi, jonka menestymismahdollisuuksia tutkitaan kotimaassa ennen kuin päätetään kansainväliseen myyntiin tarkoitetun version tuottamisesta. Innovaatiorahoitusta haettaessa kurssin kansainvälinen potentiaali on kuitenkin pystyttävä perustelemaan ja sinulla tulee olla kansainvälistymissuunnitelma.

Jos sinulla on Suomeen rekisteröity osakeyhtiö, avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö, jonka luottoluokitus on vähintään A ja jolla ei ole verovelkaa, voit hakea innovaatioseteliä kurssi-ideasi toteuttamiseen.

Innovaatioseteli on ns. de minimis -avustusta. Jos olet aikaisemmin saanut muuta de minimis -tukea, sinun tulee tarkistaa voitko saada innovaatioseteliä.

Mihin innovaatioseteliä voi käyttää?

Setelillä voidaan kattaa verkkokurssialustaan ja itse kurssin tuottamiseen ja julkaisemiseen liittyviä kustannuksia. Omissa asiakasprojekteissani innovaatiosetelillä rahoitettua palveluita ovat olleet esimerkiksi

  • coaching/sparraus sisältöidean selkeyttämiseksi ja kurssin rajauksen löytämiseksi
  • kurssin sisällön, rakenteen ja toteutustavan suunnittelu yhdessä asiakkaan kanssa
  • käsikirjoituksen viimeistely
  • kurssivideoiden luominen – asiakas toimittaa sisällön minulle video- tai audiotiedostoina, joihin teen sopivan grafiikan ja esitysmateriaalin ja luon näistä lopulliset kurssivideot
  • kurssiin mahdollisesti sisältyvien pohdinta- tai monivalintatehtävien suunnittelu ja laatiminen yhdessä asiakkaan kanssa
  • ladattavien tehtävä- ja työkirjojen suunnittelu ja rakentaminen
  • kurssialustan asentaminen asiakkaan WordPress-sivuille tai uudelle, vain tätä tarkoitusta varten hankitulle domainille & tarvittavat määrittelyt ja asetukset. Käytän LifterLMS-verkkokurssialustaa sekä omien kurssieni että asiakkaiden verkkokurssiprojektien toteutuksessa.
  • verkkokurssin rakentaminen ja järjestelmän testaus.

Asiakkaan maksettavaksi jää tällöin omavastuuosuuden lisäksi  ainoastaan verkkokaupan ja myyntisivun rakentamisen työ tai kustannukset sekä olemassa oleville nettisivuille mahdollisesti tarvittavat tekniset muutostyöt, sillä näitä ei innovaatiosetelillä voi rahoittaa.

Onko sinulla idea verkkokurssiksi ja pohdit, voisitko saada sen toteuttamiseen innovaatiorahoituksen? Soita minulle niin sparraillaan ja mietitään yhdessä! Kun lähdet yhteistyöhön kanssani, autan sinua myös innovaatiosetelihakemuksen laatimisessa niin, että kaikki sen hyväksymisen edellytykset tulee otettua hyvin huomioon. Vastaan myös mielelläni muihin oman verkkokurssisi toteuttamiseen liittyviin kysymyksiin ja esittelen tähän mennessä asiakkaille toteuttamiani kursseja, jotta saat hyvän käsityksen siitä millainen sinunkin kurssistasi voisi tulla. Ollaan yhteydessä!

Verkkokurssialustan valinta käy monien kysymysten kautta

Verkkokurssialustan valinta alkaa kantapään kautta oppimalla

Oma seikkailuni verkkokurssialustojen ihmemaassa alkoi vuonna 2015, kun sain kollegalta ”perinnöksi” verkkokurssin, jota minun oli sitten tarkoitus ryhtyä myymään ja markkinoimaan. Kurssi oli asennettu englantilaiselle Jigsawbox-alustalle, ja sillä oli noin 60 käyttäjää kun sain sen haltuuni. Vietin muutaman kuukauden kurssia innokkaasti täydentäen ja jalostaen. Eräänä aamuna sain sitten eräältä osallistujalta viestin, ettei hän pääse kirjautumaan kurssilleen. Otin tietenkin heti yhteyttä kurssialustan tukeen, vain saadakseni kuulla, että tilini on suljettu, koska laskuni oli maksamatta. Tämän alustan käyttö maksoi 67 dollaria kuukaudessa, ja järjestelmä veloitti hinnan automaattisesti vuosittain luottokortiltani. Kun ryhdyin tutkimaan asiaa, muistin että luottokorttini numero oli vaihtunut enkä ollut huomannut päivittää uuden kortin numeroa Jigsawbox-tililleni. Asia olisi ollut helposti korjattavissa, jos olisin vain saanut tiedon siitä, että luottokorttiani ei pystytä veloittamaan. En kuitenkaan ollut saanut heiltä yhtäkään viestiä, vaan tilini suljettiin suoraan ja minulle ilmoittamatta.

Sinne meni!

Voit varmasti kuvitella kauhuni, kun havaitsin että olin menettänyt usean kuukauden työn! Olin innokkuuksissani tehnyt kaikki muutokset suoraan verkkokurssialustalle, enkä ollut ottanut mitään siitä itselleni talteen. Käyttäjien yhteystiedot olin onneksi tajunnut imuroida omalle koneelleni, jotta pystyin lähettämään heille viestin ja tiedon tapahtuneesta katastrofista. Olisin toki saanut kurssin sisällöt takaisin haltuuni aktivoimalla Jigsawbox-tilini uudelleen, mutta arvaat varmaan, ettei mieleni tehnyt enää jatkaa heidän kanssaan yhteistyötä missään muodossa. Tärkeä muistutus itselle (ja sinullekin!): tee aina sisältötyöt omalla koneellasi ja kopioi valmis aineisto kurssialustalle!

Olin kurssin käyttöä seuratessani havainnut, että se oli jäänyt kesken lähes kaikilta osallistujilta. Vain muutama oli saanut käytyä sen loppuun asti, ja kaikki nämä olivat ostaneet verkkokurssin lisäksi henkilökohtaista coachingia. Oli siis ilmeistä, ettei kurssista itsenäisenä tuotteena ollut luvattua hyötyä käyttäjille. Siksi en halunnut ryhtyä enää rakentamaan ja markkinoimaan sitä alkuperäisessä muodossaan. Päätinkin tehdä seuraavan kurssiversion sellaiseksi, että siihen sisältyy henkilökohtainen coaching sen varmistamiseksi, että ostaja saa kurssilta haluamansa hyödyn. Uuden verkkokurssialustan valintaa kohti siis!

WordPress-lisäosan metsästys

Koska kurssi ei siis ollut enää itsenäinen tuote, vaan huomattavasti arvokkaampi henkilökohtaista tukea sisältävä valmennus, jonka menekkiä en kyennyt arvioimaan, en halunnut rakentaa verkkosisältöä kuukausimaksulliselle alustalle. Olin lisäksi Jigsawbox-seikkailustani oppinut sen, että olisi kaikkein parasta, että koko järjestelmä alustoineen, sisältöineen ja käyttäjineen olisi kokonaan omassa hallinnassani. Koska nettisivuni olivat WordPress-pohjaiset, ja koska minusta tuntui todella vetävältä ajatus, että kaikki sisältöni olisi yhdessä ja samassa järjestelmässä, päädyin tutkimaan WordPressin päällä toimivia alustavaihtoehtoja. Näitä on kymmeniä erilaisia, ja niitä pääsee käyttämään useimmiten hyvin maltillisella vuosimaksulla, joissain tapauksissa jopa ilmaiseksi – kurssien ja niiden osallistujien määrästä riippumatta.

Aluksi toiveeni verkkokurssialustan suhteen olivat melko vaatimattomia. Halusin ehdottomasti, että

  • alusta olisi suomenkielinen tai helposti suomennettavissa, sillä olin nähnyt kursseja, joiden käyttöliittymässä oli suomea ja englantia sekaisin, ja minulle syntyi niistä hiukan epäammattimainen vaikutelma
  • sen on oltava todella edullinen
  • alusta olisi liitettävissä verkkokauppaan, johon saa kaikki suomalaiset maksutavat. Tämä karsi suurimman osan WordPress-lisäosista pois listaltani, sillä useimmissa niistä toimii vain Paypal- ja/tai Stripe-maksutavat, joita suomalaiset eivät ainakaan vielä ole tottuneet käyttämään.
  • sillä on oltava hyvin toimiva asiakastuki
  • sen kehittäjän täytyy olla riittävän kokoinen yritys, joka on sitoutunut tuotteensa kehittämiseen. En halunnut ottaa riskiä, että valitsemani kurssialusta lakkaisi jonain päivänä toimimasta siksi, että sen kehittäjä on lopettanut toimintansa ja alusta on jäänyt jälkeen WordPressin kehityksestä.
  • Sillä tehtyjen kurssien on oltava osallistujille helppokäyttöisiä sekä visuaalisesti selkeitä ja miellyttäviä.

Ruokahalu kasvaa syödessä

Verkkokurssialustan valinta osoittautui paljon haastavammaksi kuin olin odottanut. Vaihtoehtoja oli niin paljon, ja niihin tutustumisen myötä ruokahaluni ominaisuuksien suhteen kasvoi, koska en vielä osannut päättää, mitä kaikkea ja miten haluaisin omalla kurssialustallani pystyä tekemään. Aloin koota itselleni toiveita ja vaatimuksia, joita valitsemassani kurssialustassa tuli olla:

  • Mahdollisuus kurssiosioiden ajastamiseen siltä varalta, että haluaisin tiputella sisältöä osallistujille esimerkiksi viikoittain sen sijaan, että he saisivat kaiken sisällön käyttöönsä yhdellä kertaa.
  • Vapaasti läpi käytävien kurssien lisäksi olisi hyvä olla mahdollisuus ajastaa kurssi niin, että koko ryhmä käy sitä läpi samassa tahdissa.
  • Mahdollisuus tehdä ja jakaa todistuksia kurssisuorituksista.
  • Mahdollisuus luoda ja myydä jäsenyyksiä pelkkien kurssien lisäksi (jäsenyyksien avulla olisi mahdollista niputtaa useita kursseja samaan ostotapahtumaan ja myös jakaa asiakkaille muuta maksullista sisältöä kurssien lisäksi).
  • Mahdollisuus lähettää osallistujille automaattisesti ennalta määriteltyjä kannustus- ja sähköpostiviestejä kurssin eri vaiheissa.
  • Mahdollisuus säädellä kurssilla etenemistä esimerkiksi niin että edellinen osio tulee käydä läpi ja merkitä valmiiksi ennen seuraavaan siirtymistä.
  • Mahdollisuus liittää kurssialustaan keskustelufoorumeita. Useat valmentajat käyttävät suljettuja Facebook-ryhmiä keskustelufoorumina, mutta ajattelin että olisi parempi, jos tämäkin olisi samalla alustalla. Lisäetuna tulisi se, että keskusteluja voisi niputtaa aiheittain, jolloin tietyn keskustelun löytäminen olisi osallistujalle huomattavasti helpompaa kuin Facebook-ryhmässä.
  • Mahdollisuus henkilökohtaiseen viestittelyyn osallistujien kanssa. Tämä on erityisen hyödyllinen piirre silloin kun kurssiin liittyy myös henkilökohtaista coachingia. Toki viestejä voi vaihdella sähköpostinkin välityksellä, mutta olisi selkeämpää ja keskustelut helpommin löydettävissä jälkeenpäin, jos tämäkin olisi samalla alustalla.
  • Monipuoliset raportointityökalut, joiden avulla voi hallinnoida osallistujien käyttöoikeuksia ja seurata heidän edistymistään kursseilla.
  • Mahdollisuus luoda ja liittää kurssiosioihin monivalintakyselyitä.
  • Mahdollisuus päivittää kurssille ilmoittautujan yhteystiedot automaattisesti myös Mailchimp-postituslistalle.
  • Mahdollisuus myydä yritysasiakkaille useita osallistumisoikeuksia yhdellä kertaa.

Löytyi!

Ostin, opettelin ja kokeilin useita verkkokurssi- ja jäsenyyslisäosia, kunnes vihdoin löysin LifterLMS-lisäosan. Siitä löytyi kaikki toivomani ominaisuudet ja paljon, paljon enemmän. Ja mikä parasta – kaikki välttämättömät ominaisuudet ovat jo maksuttomassa versiossa. Maksullisia lisäosia voi hankkia tarpeen mukaan pikkuhiljaa. Maksuttomalla versiolla voit kuitenkin jo rakentaa rajattomasti verkkokursseja ja jäsenyyksiä, ajastaa kursseja, tehdä monivalintakyselyitä sekä hallinnoida kurssien osallistujia ja lähettää näille automaattisia kannustus- ja muita viestejä.

Jos haluat tutustua LifterLMS:n ominaisuuksiin, löydät täydellisen listan täältä.

Olen tehnyt LifterLMS:n kavereiden kanssa yhteistyötä nyt jo useita vuosia sekä kurssinrakentajana että suomentajan ominaisuudessa, enkä ole koko aikana tuntenut mitään vetoa kurssialustan vaihtamiseen. Toki sen käyttö tuntuu varsinkin aluksi mutkikkaammalta verrattuna valmiisiin kurssialustoihin, mutta tämä johtuu enimmäkseen vaihtoehtojen ja mahdollisuuksien moninaisuudesta – ja sehän on WordPressin käyttöön tottuneille tuttua jo ennestään. LifterLMS:n käyttö ei vaadi koodaustaitoja, ja kun alun oppimiskäyrä on käyty läpi, niin sen käyttö on varsin selkeää ja sujuvaa. Erityismaininnan ansaitsee Lifterin tukitiimi – he todella osaavat asiansa ja auttavat aina ystävällisesti ja nopeasti. He myös todella kuuntelevat käyttäjiensä toivomuksia ja kehittävät alustaa edelleen näiden toiveiden pohjalta. Uusia ominaisuuksia, käytön helpotuksia ja liitännäisiä syntyykin säännölliseen tahtiin.

Oletko sinä jo aloittanut omien verkkokurssien rakentamisen? Miten verkkokurssialustan valinta omalla kohdallasi on onnistunut ja miten olet päätynyt valitsemaasi alustavaihtoehtoon? Onko mielessäsi kysymyksiä Lifteriin liittyen? Lähetä kommenttisi tai kysymyksesi alla olevalla lomakkeella. Jos haluat jutella siitä, miten voisimme yhdessä tehdä sinun verkkokurssihaaveestasi totta, ota yhteyttä, autan mielelläni!

Miksi coach perusti Verkkokurssiakatemian?

Olen business- ja uracoach, ja siinä roolissa olen auttanut johtajia ja esimiehiä, asiantuntijoita ja yrittäjiä hyvin monenlaisissa työelämän käänteissä ja haasteissa jo vuodesta 2008. Jos osaamisen arvoa mitataan sillä, kuinka paljon hyvää sillä voi saada aikaan muiden ihmisten elämässä ja minusta tämä on loistava mittari coaching-taito on arvokkainta osaamistani. Omalta kannaltani se on luovaa, haastavaa, antoisaa ja erittäin merkityksellistä työtä. Minulla ei ole siis aikomustakaan luopua coachingista, vaan se jatkuu Neovolentian puolella edelleen.

Mutta, mutta… siitä asti, kun perustin Neovolentian ja aloitin toimintani coachina, olen aina silloin tällöin kokenut eräänlaista toteutumispuutosta – tunnetta siitä että heitän liikaa osaamista ja arvoa hukkaan jos keskityn yksinomaan coaching-työhön. Minullahan on takanani 23 vuoden rupeama ICT-maailman moninaisissa rooleissa ja sen myötä valtava määrä osaamista, josta voisi hyvinkin olla hyötyä muillekin. 

Kun nyt muutaman viime vuoden aikana olen coaching-työni ohella suunnitellut ja toteuttanut WordPress-sivuja itselleni ja muille, tehnyt muutaman oman verkkokurssin ja auttanut muitakin yrittäjiä heidän vastaavissa hankkeissaan, olen havainnut, että näissä projekteissa taitoni pääsevät erinomaisen monipuolisesti hyötykäyttöön. Sekä tiiviiden ja selkeiden ohjeiden ja koulutusmateriaalien että maalailevamman markkinointitekstin kirjoittaminen, kouluttaminen, visuaalinen suunnittelu, markkinointi ja käytettävyyssuunnittelu ovat kaikki opiskelun ja työtehtävien myötä osaamispankkiini kasautuneita taitoja, joita verkkokurssien tekemisessä tarvitaan. Eikä coaching-osaaminen ole tarpeetonta tässäkään roolissa! Sen avulla pystyn auttamaan asiakasta tunnistamaan ja haastamaan haitallisia uskomuksiaan, tekemään viisaita valintoja ja löytämään selkeyttä tekemiseensä.

Tässähän toteutuu työelämän tarkoitus, joka omasta mielestäni on se, että

TYÖELÄMÄN TARKOITUS = se, että tuottaa arvoa muille tekemällä asioita, joissa on hyvä ja joista nauttii – ja saa työssään käyttää kaikkia kykyjään, vahvuuksiaan ja osaamistaan mahdollisimman monipuolisesti.  Jatkuva uuden oppiminen on mahtava bonus!

verkkokurssin-rakentaminen

Millaisia vaiheita verkkokurssin rakentamiseen sisältyy?

Verkkokurssin rakentaminen on monivaiheinen projekti. Tällä videolla esittelen äskettäin julkaistun “Viisi askelta työnhaussa menestymiseen” -verkkokurssin luontiprosessin, jossa asiakkaana oli InCoaching Oy:n Pilvi Nybom. Ehkä saat tästä vähän vinkkejä myös oman verkkokurssisi suunnitteluun!

 

Todellisuudessa projekti ei suinkaan ollut näin suoraviivainen, vaan eri vaiheita tehtiin osittain päällekkäin, eikä niiden järjestyskään ollut niin selkeä kuin videolla esitetty. Projekti kesti kaikkineen noin neljä kuukautta – toki välissä oli joulu ja uusivuosi lomineen, ja välillä sekä Pilvillä että minulla oli muuta tekemistä.

Asiakaspalautteen perusteella (ja sehän on paras mittari kurssin laadusta) tämä projekti onnistui todella hienosti. Onnistumisen tärkeimmät “salaisuudet” asiakaskommenttien perusteella ovat

  • keskittyminen asiaan – tähän paneuduimmekin kurssin tekovaiheessa todella huolellisesti ja siivosimme kaiken tarpeettoman pois sisällöstä
  • huolellisesti suunnitellut tehtävät, joiden myötä osallistujan materiaalipankki ja osaaminen kasvavat vaiheittain kohti timanttisia työnhakuvalmiuksia.

Myös kurssin ulkoasu on saanut paljon kiitosta, ja visuaalinen selkeys onkin laadukkaan verkkokurssin tärkeä elementti.

Haluatko keskustella siitä, miten voisimme yhdessä toteuttaa sinun verkkokurssihaaveesi? Ota yhteyttä – autan mielelläni!

huijarisyndrooma

Dunning-Kruger ja huijarisyndrooma

Kun suunnittelet omien verkkokurssien tekemistä, mieleesi nousee ehkä silloin tällöin huolia ja epäilyksiä, jotka saavat sinut kyseenalaistamaan oman työsi ja asiantuntemuksesi arvon. Nämä sisäiset epäilyn äänet kuiskivat kenties korvaasi, että et ole mikään asiantuntija. Et tiedä tarpeeksi aiheestasi. Ideasi ovat huonoja. Muut ovat paljon asiantuntevampia kuin sinä. Saatat potea oireyhtymää, jonka nimi on huijarisyndrooma.

Tällainen ajattelu vaivaa ajoittain kaikkia verkkokurssien tekijöitä, muita sisällön tuottajia ja sellaisesta haaveilevia. Et siis ole sen kanssa yksin.

Ilmiö on yhtä vanha kuin ihmiskunta. Bertrand Russel (1872-1970) kuvasi sitä suorin sanoin: ”Yksi aikamme tuskallisista ilmiöistä on se, että itsensä varmoiksi tuntevat ovat typeriä, kun taas he, joilla on mielikuvitusta ja ymmärrystä, ovat täynnä epäilyjä ja päättämättömyyttä.”

Se mikä on helppoa sinulle, on helppoa muillekin?

Vuonna 1999 David Dunning ja Justin Kruger todistivat ilmiön ensimmäisen kerran kokeellisesti. Näissä tutkimuksissa näkyi selkeästi, että huonosti testeissä pärjänneet arvioivat yleensä oman suorituksensa huomattavasti paremmaksi kuin mitä se todellisuudessa oli. Myös päinvastainen asetelma tuli näkyväksi: pätevät ja hyvin pärjänneet koehenkilöt aliarvostivat omaa suoriutumistaan suhteessa muihin. He uskoivat, että koska testi oli helppo heille itselleen, se oli yhtä helppo muillekin osallistujille. Tähän ilmiöön perustuu huijarisyndrooma – tilanne, jossa erittäinkin pätevä asiantuntija tuntee itsensä tyhmäksi ja tietämättömäksi, eikä kykene näkemään osaamistaan realistisesti.

Coachina törmään tähän ilmiöön jatkuvasti asiakastyössäni, enkä ole siltä itsekään säästynyt. Vaikuttavin kokemus aiheesta taisi syntyä muutamia vuosia sitten, kun sain seurata vierestä väitöskirjan syntymistä. Oli aivan ällistyttävää, miten tämä huikean fiksu, maailmanluokassakin ainutlaatuista tutkimustyötä vuosia tehnyt ja uraauurtavia menetelmiä kehittänyt ihminen saattoi ajatella, ettei hänen työnsä hyödytä ketään!

Jos sinulla siis on epäilyksiä oman työsi arvon suhteen, muista etteivät ne todennäköisesti johdukaan todellisesta tiedon ja osaamisen puutteesta, vaan siitä, että oma osaamisesi vain on sinulle itsellesi niin itsestään selvää, että olet unohtanut, miten paljon aikaa, vaivaa ja oppimista sen hankkiminen on sinulta edellyttänyt. Toinen syy huijarisyndrooman oireiden taustalla on usein myös vanha kunnon ”tieto lisää tuskaa” –ilmiö. Tietämättömän on helppo kuvitella olevansa asiantuntija, mutta mitä enemmän tiedät jostakin asiasta, sitä enemmän tunnistat todennäköisesti myös, miten paljon tästä asiasta olisi vielä opittavaa.

Riittää, että olet askeleen edellä

Jos olet asiantuntija, on todennäköistä että silloin tällöin kompastut huijarisyndroomaan. Se voi estää sinua toteuttamasta itseäsi ja tuomasta asiantuntijuuttasi muiden avuksi ja hyödyksi. Koska oletat muiden tietävän ja osaavan sen minkä sinäkin, kuvittelet kenties ettei oma osaamisesi riitä ja että sinun olisi oltava asiantuntijuudessasi täydellinen ja kaikkien muiden yläpuolella, jotta muut arvostaisivat sinua ja että olisit ”uskottava”.

En ole koskaan tavannut ihmistä, jolla ei olisi ollut arvokasta annettavaa muille, enkä usko että sinäkään olet sellainen. Olemme vain niin tuskallisen sokeita omille tiedoillemme ja kyvyillemme. Sinun ei tarvitse olla täydellinen voidaksesi auttaa muita ja luoda jotain hyödyllistä ja kiinnostavaa. Riittää että olet yhden askeleen edellä yleisöäsi ja aina kiinnostunut oppimaan lisää.

Huijarisyndroomasta toipumiseen auttaa parhaiten todellisuustarkastelu. Ala kartoittaa millaisia kysymyksiä ihmiset kysyvät usein aihettasi käsittelevissä Facebook- ja muissa some-ryhmissä, tai kysy suoraan omilta ryhmiltäsi, millaisista asioista he toivoisivat saavansa lisää tietoa. Huomaat ehkä piankin, että sinulla on paljon vastauksia, viisautta ja annettavaa!

Aina löytyy ihmisiä jotka kunnioittavat ja arvostavat osaamistasi, ja toisia jotka eivät pidä niitä minään. Hyväksy se ja keskity auttamaan niitä jotka tarvitsevat ja haluavat osaamistasi. Älä anna huijarisyndrooman kahlita toteutumistasi ja luomistyötäsi!

kurssi-idea

Selvitä kurssi-ideasi menestymisen mahdollisuudet

Saatko joskus loistavan kurssi-idean ja alat luoda verkkokurssiasi ennen kuin otat selvää siitä, olisiko tässä ideasta todellisuudessa ainesta voittajaksi? Kysyt ehkä ystäviltäsi ja perheeltäsi heidän mielipiteitään ja saat vastaukseksi innostuneita huudahduksia ja eteenpäin kannustavia myötämielisyyden osoituksia, jotka kasvattavat inspiraatiotasi. Et ehkä tule kysyneeksi itseltäsi, mistä tämä viiteryhmä tietää että kurssi-ideallasi on todellisia mahdollisuuksia nousta hyvään lentoon. Lähipiirisi ei ehkä edusta kurssisi todellista kohderyhmää. Ehkä he eivät edes riittävästi ymmärrä asiaasi, ja kehuvat sitä vain välttyäkseen vaikuttamasta typeriltä. Nämä ihmiset myös uskovat sinuun, toivovat sinulle hyvää ja haluavat olla kannustavia. Siksi he eivät ehkä sano ääneen sitä mitä todellisuudessa ajattelevat: että kurssi-ideasi on surkea ja että sinun kannattaisi mieluummin käyttää aikasi johonkin järkevämpään.

Ennen kuin alat uhrata arvokkaita tuntejasi kurssiprojektisi toteuttamiseen, sinun kannattaa käyttää hieman aikaa sen selvittämiseen, onko markkinoilla todellista kiinnostusta ja potentiaalia aihettasi kohtaan. Alla muutamia vinkkejä idean käyttökelpoisuuden selvittämiseen:

Tutki markkinoilla jo olevaa tarjontaa

Paras keino oman idean käyttökelpoisuuden tutkimiseen on ottaa selvää siitä, onko joku muu tehnyt jo jotain samantapaista samalla markkinalla. Tutki verkkokurssi- ja koulutustarjonnan lisäksi myös sitä miten suosittuja ovat aiheeseesi liittyvät kirjat, some-sivustot, blogit ja podcastit. Jos löydät olemassa olevaa tarjontaa, sinussa herää kenties kilpailuarkuus ja ajattelet, ettei sinun kannata toteuttaa kurssiasi, koska joku muu ”on jo tehnyt sen”. Unohda kilpailun pelko ja mieti sen sijaan tätä: oletko itse ollut jostain asiasta joskus niin kiinnostunut, että olet ostanut et vain yhtä, vaan lukuisia kirjoja tai kursseja tästä aiheesta? Niinpä. Ihmiset harvoin tyydyttyvät täysin ostamalla yhden kurssin tai kirjan heille merkityksellisestä aiheesta.

Kilpailun olemassaolo merkitsee siis sitä, että kurssi-ideallasi saattaisi hyvinkin olla vetoa markkinoilla. Jos et löydä yhtäkään oman ideasi kanssa kilpailevaa kurssia, se voi merkitä kahta asiaa:

1) jotkut muut ovat tehneet kartoitustyön puolestasi ja tulleet siihen tulokseen, että tälle kurssi-idealle ei löydy kysyntää. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että sinun kannattaa palata suunnittelupöytäsi ääreen miettimään, mitä muuta ja käyttökelpoisempaa voisit keksiä.

2) kurssi-ideasi on juuri niin loistava kuin uskotkin sen olevan, mutta kukaan ei ole vielä tullut toteuttaneeksi sitä. Tämä on tietenkin loistava tilanne sinun kannaltasi, ja merkitsee sitä että sinun kannattaa jatkaa kartoittelua.

Tutki löytämiäsi ”kilpailijoita” niin tarkasti kuin mahdollista. Kuulostele sitä, mitä muut ovat tehneet hyvin, ja mieti erityisesti sitä, mitä itse tekisit paremmin. Seuraa millaisia kysymyksiä ihmiset esittävät aiheesta blogeissa ja some-sivustoilla ja mieti miten auttaisit näitä ihmisiä eteenpäin. Lue kirja-arvosteluja ja kritiikkiä – pidä erityisesti silmällä kommentteja, joissa ihmiset toivovat että jotain asiaa olisi käsitelty selkeämmin tai katttavammin.

Kun saat kunnollisen käsityksen siitä mikä kohderyhmäsi mielestä toimii ja mikä ei toimi, voit löytää aivan uuden ja raikkaan näkökulman aiheeseesi ja tiedät entistä paremmin miten sinun kannattaa jalostaa omaa ideaasi niin että tuotteestasi tulee kaikkia muita parempi.

Ala tuottaa sisältöä ja kerätä asiastasi kiinnostuneiden ihmisten sähköpostiosoitteita

Toimivin keino varmistaa, että kurssi-ideallesi on kysyntää, on hyödyllisen sisällön tuottaminen ja sähköpostilistan kerääminen sen avulla.

Kun tuotat sisältöä joka kiinnostaa tulevia asiakkaitasi niin paljon että he antavat sinulle sähköpostiosoitteensa vastineeksi saamastaan tiedosta, voit olla varma että nämä ihmiset ovat kiinnostuneita aiheestasi niin paljon, että haluavat tietää lisääkin.

Tee aiheestasi liidimagneetti: pdf-raportti, e-kirja, minikurssi, tarkistuslista, lyhyt opetusvideo tms. ja rakenna laskeutumissivu, jonka kautta ihmiset voivat ladata sen sähköpostiosoitetta vastaan. Pidä huoli siitä että jakamasi tieto on todella hyödyllistä sen vastaanottajalle! Voit materiaalissasi antaa tietoa tulossa olevasta kurssistasi, mutta vältä varsinaista myymistä. Hyödyllisenä markkinoitu, mutta käytännössä myyntipuheeksi osoittautuva liidimagneetti saa asiakkaassasi aikaan nopean pettymisen ja kiinnostuksen lopahtamisen.

Markkinoi liidimagneettiasi aktiivisesti some-seuraajillesi, blogisi lukijoille ja olemassa olevalle sähköpostilistallesi. Jos rahkeesi kestävät, mikään ei estä sinua hyödyntämästä myös maksullista mainontaa niin halutessasi.

Olettaen, että lupauksesi, itse tarjoamasi materiaali ja myyntisivusi ovat edes kohtuullisen laadukkaat ja vetävät, saat niiden avulla varmasti selville kuinka paljon kiinnostusta kurssi-ideasi markkinoilla herättää.

Tee puhelin-, sähköposti- tai some-kartoitus

Oikein hyvä tapa kurssi-idean käyttökelpoisuuden kartoittamiseen on kysyä asiaa suoraan kohderyhmältäsi. Jos sinulla on asiakkaita tai sähköpostilista, voit haastatella muutamia näistä puhelimitse tai tehdä lyhyen sähköpostikyselyn, jolla tutkit asiakkaidesi kiinnostusta kurssi-ideaasi kohtaan. Some-sivut ja -ryhmät ovat oivallisia tutkimuskenttiä, joten älä unohda niitäkään! Facebookissa on myös kyselytyökalu, jolla voit julkaista oman kyselyn ja saada tietoa aiheesi kiinnostavuudesta.

Testaa ideasi toimivuutta minimitoteutuksella

Sen sijaan (tai sen lisäksi), että kokoat kiinnostuneita liidimagneetin avulla, voit myös varmistaa markkinapotentiaalin toteuttamalla miniversion kurssi-ideasi pohjalta. Tämä tarkoittaa, että teet ajattelemallesi kohderyhmälle pienen kurssin, joka käsittelee samaa aihetta tai osaa siitä, mutta teet sen sillä tavoin että selviät toteutuksesta kohtuullisen pienellä työmäärällä. Se voi olla vaikkapa pitämäsi live-koulutuksen video- tai audiotallenne tai aiemmin luomastasi e-kirjasta tai muusta kirjallisesta materiaalista muokkaamasi video- tai audiokurssi.

Tätä kurssia sinun ei kannata jakaa ilmaiseksi kohderyhmällesi, vaan tehdä siitä myytävä tuote. Luonnollisesti sen hinta on edullisempi kuin lopullisen kurssin hinta, mutta se, että ihmiset sijoittavat vähänkin rahaa kurssiisi, on varma osoitus siitä että aihe on kohderyhmäsi mielestä kiinnostava.

Minimitoteutus ei tietenkään saa olla hutiloitu pikaversio lopullisesta tuotteestasi. Sen on luvattava asiakkaallesi todellista hyötyä ja myös lunastettava tämä lupaus. Joillekin asiakkaillesi tämä minikurssi on myös ensimmäinen tutustuminen sinuun ja osaamiseesi – pidä siis huoli että se on laadukas ja että asiakkaasi saa sen välityksellä hyvän käsityksen ammattitaidostasi!

Kurssi-ideasi tutkiminen ja testaaminen yllä olevilla keinoilla on todella järkevä ajan investointi. Sen avulla vältyt tuhlaamasta aikaasi työhön, jolle ei loppujen lopuksi löydykään riittävästi kysyntää. Ellet sitten halua tehdä kurssia siksi, että asia on omasta mielestäsi merkityksellinen ja voit sen avulla kasvattaa yleisösi tietoisuutta siitä – samalla kun lisäät uskottavuuttasi ja asiantuntijamainettasi. Ei mikään huono idea sekään!

Scroll to Top