Kun suunnittelet omien verkkokurssien tekemistä, mieleesi nousee ehkä silloin tällöin huolia ja epäilyksiä, jotka saavat sinut kyseenalaistamaan oman työsi ja asiantuntemuksesi arvon. Nämä sisäiset epäilyn äänet kuiskivat kenties korvaasi, että et ole mikään asiantuntija. Et tiedä tarpeeksi aiheestasi. Ideasi ovat huonoja. Muut ovat paljon asiantuntevampia kuin sinä. Saatat potea oireyhtymää, jonka nimi on huijarisyndrooma.
Tällainen ajattelu vaivaa ajoittain kaikkia verkkokurssien tekijöitä, muita sisällön tuottajia ja sellaisesta haaveilevia. Et siis ole sen kanssa yksin.
Ilmiö on yhtä vanha kuin ihmiskunta. Bertrand Russel (1872-1970) kuvasi sitä suorin sanoin: ”Yksi aikamme tuskallisista ilmiöistä on se, että itsensä varmoiksi tuntevat ovat typeriä, kun taas he, joilla on mielikuvitusta ja ymmärrystä, ovat täynnä epäilyjä ja päättämättömyyttä.”
Se mikä on helppoa sinulle, on helppoa muillekin?
Vuonna 1999 David Dunning ja Justin Kruger todistivat ilmiön ensimmäisen kerran kokeellisesti. Näissä tutkimuksissa näkyi selkeästi, että huonosti testeissä pärjänneet arvioivat yleensä oman suorituksensa huomattavasti paremmaksi kuin mitä se todellisuudessa oli. Myös päinvastainen asetelma tuli näkyväksi: pätevät ja hyvin pärjänneet koehenkilöt aliarvostivat omaa suoriutumistaan suhteessa muihin. He uskoivat, että koska testi oli helppo heille itselleen, se oli yhtä helppo muillekin osallistujille. Tähän ilmiöön perustuu huijarisyndrooma – tilanne, jossa erittäinkin pätevä asiantuntija tuntee itsensä tyhmäksi ja tietämättömäksi, eikä kykene näkemään osaamistaan realistisesti.
Coachina törmään tähän ilmiöön jatkuvasti asiakastyössäni, enkä ole siltä itsekään säästynyt. Vaikuttavin kokemus aiheesta taisi syntyä muutamia vuosia sitten, kun sain seurata vierestä väitöskirjan syntymistä. Oli aivan ällistyttävää, miten tämä huikean fiksu, maailmanluokassakin ainutlaatuista tutkimustyötä vuosia tehnyt ja uraauurtavia menetelmiä kehittänyt ihminen saattoi ajatella, ettei hänen työnsä hyödytä ketään!
Jos sinulla siis on epäilyksiä oman työsi arvon suhteen, muista etteivät ne todennäköisesti johdukaan todellisesta tiedon ja osaamisen puutteesta, vaan siitä, että oma osaamisesi vain on sinulle itsellesi niin itsestään selvää, että olet unohtanut, miten paljon aikaa, vaivaa ja oppimista sen hankkiminen on sinulta edellyttänyt. Toinen syy huijarisyndrooman oireiden taustalla on usein myös vanha kunnon ”tieto lisää tuskaa” –ilmiö. Tietämättömän on helppo kuvitella olevansa asiantuntija, mutta mitä enemmän tiedät jostakin asiasta, sitä enemmän tunnistat todennäköisesti myös, miten paljon tästä asiasta olisi vielä opittavaa.
Riittää, että olet askeleen edellä
Jos olet asiantuntija, on todennäköistä että silloin tällöin kompastut huijarisyndroomaan. Se voi estää sinua toteuttamasta itseäsi ja tuomasta asiantuntijuuttasi muiden avuksi ja hyödyksi. Koska oletat muiden tietävän ja osaavan sen minkä sinäkin, kuvittelet kenties ettei oma osaamisesi riitä ja että sinun olisi oltava asiantuntijuudessasi täydellinen ja kaikkien muiden yläpuolella, jotta muut arvostaisivat sinua ja että olisit ”uskottava”.
En ole koskaan tavannut ihmistä, jolla ei olisi ollut arvokasta annettavaa muille, enkä usko että sinäkään olet sellainen. Olemme vain niin tuskallisen sokeita omille tiedoillemme ja kyvyillemme. Sinun ei tarvitse olla täydellinen voidaksesi auttaa muita ja luoda jotain hyödyllistä ja kiinnostavaa. Riittää että olet yhden askeleen edellä yleisöäsi ja aina kiinnostunut oppimaan lisää.
Huijarisyndroomasta toipumiseen auttaa parhaiten todellisuustarkastelu. Ala kartoittaa millaisia kysymyksiä ihmiset kysyvät usein aihettasi käsittelevissä Facebook- ja muissa some-ryhmissä, tai kysy suoraan omilta ryhmiltäsi, millaisista asioista he toivoisivat saavansa lisää tietoa. Huomaat ehkä piankin, että sinulla on paljon vastauksia, viisautta ja annettavaa!
Aina löytyy ihmisiä jotka kunnioittavat ja arvostavat osaamistasi, ja toisia jotka eivät pidä niitä minään. Hyväksy se ja keskity auttamaan niitä jotka tarvitsevat ja haluavat osaamistasi. Älä anna huijarisyndrooman kahlita toteutumistasi ja luomistyötäsi!